Tämä vuosi loppuu pian. Niin myös aikani kotona. Minä lähden vuoden vaihteen jälkeen töihin. Saa paheksua. "Ensin se itkee, kun ei toista lasta kuulu, ja sitten kun se saa sen, ni ei se viitsi sitä kotona vuotta pitempään hoitaa. Kumma muija".

Alunperin ajatus olikin, että hoitovapaata jatkettaisiin hieman pidempään, mutta oma työtilanteeni (jos joku muistaa) oli melko katastrofaalinen, joten olen ollut mielessäni pakotettu hakemaan töitä jo pidemmän aikaa. Olen ravannut pitkin syksyä työhaastatteluissa, ja samalla kauhistellen odottaen, että jos työnhaku tärppääkin, niin mitäs sitten teen.

Ja nyt on sitten edessä se, että heti uuden vuoden ekana työpäivänä aloitan uudessa työpaikassa, täysin uudella alalla, enkä tiedä mitä odottaa. Ala on sellainen, jolla ei ole paljon osaajia, joten kiehtovaakin tämä uuden opettelu on. Ja todellakin saa olla iloinen ja onnellinen siitä, että onnistuu työnhaussa tällaisina aikoina ja valikoituu niin monien kymmenien hakijoiden joukosta.

Samalla murehdin sitä, että pieni lapseni on vielä niin kovin pieni. Isommasta en niinkään huolehdi, hänelle tekee hyvää päästä ikäistensä kanssa touhuamaan ja vieläpä onnistuin saamaan lapset samaan päiväkotiin, jossa esikoinen on ollut aiemminkin. Päivähoidon paikkatilanne on suoraan sanottuna kamala, joten on onnekas sattuma, että molemmat lapset pääsevät oman alueemme päiväkotiin.

Toisaalta koitan ajatella, että kyllä ennenkin lapset laitettiin noin pienenä hoitoon, kun mistään hoitovapaista ei ollut tietoakaan. Ja monessa maassa ei ole vieläkään mitään hoitovapaita. Ja onhan se jo kuitenkin yli vuoden. Ja osaa sentään kävellä. Vaikka pieni se on kyllä, siitä ei päästä mihinkään. Ja vielä on kesken kaikki allergioiden selvittelyt sun muut. Vaikka atoopikkohan tuo taitaa olla eikä selkeää syytä koskaan ehkä löydetä.

Ja vaakakupissa painaa sekin, että työmarkkinoilla on hakijoiden suhteen kovin ruuhkaista. Hakijoita jokaiseen paikkaan on pilvin pimein, joten ei sitä saavutettua työpaikkaa kyllä mitenkään uskalla olla ottamatta vastaan. Siitäkään huolimatta, etten oikein tarkkaan tiedä mitä olen menossa tekemään sinne...

Näiden ajatuksien kanssa, toivottelen mukavaa ja rauhaisaa joulua kaikille!

Pojat kasvaa. Nuorempikin on pian vuoden. Äitiysloma päättyi jo ajat sitten, ja taas pyörii mielessä työkuviot, vaikka eihän tässä kiire ole. Jotenkin sitä on tyhjän päällä tällä hetkellä. Että mitä sitä isona tekisi, ja kyllähän se ahdistaa, ettei ole varmuutta tulevasta työstä. Vaikka yrittäisi kuinka ajatella positiivisesti.

Kotona on kaoottista. Pikkumies osaa pian kävellä, ja sen kyllä huomaa. En pysty pitämään kotia yllä samalla tavoin, kuin hänen ollessaan vauva. Tämäkään yksilö ei pysy hetkeäkään aloillaan, kuten ei isoveljensäkään. Kadehdin niitä äitejä, joiden lapset vain saattavat istua paikallaan ja katsella. Meidän yksilöt eivät niin tee. Nuorempi kapuaa syöttötuolista syömisen yhteydessä ehkä parikymmentä kertaa ylös. Ja muutenkin syöminen on hänen kanssaan tosi hankalaa, isoveli söi aina kiltisti kaiken ja suu aukesi heti lusikan nähtyään.

Allergioihin emme saaneet selvyyttä. Mitä ilmeisimmin kyseessä ei ole maito, mutta eihän siitäkään voi varma olla. Tunnustivat, että on melko mahdotonta selvittää mille se on allerginen - jos nyt ylipäänsä on millekään, kun kerran olemme kokeilleet miltei kaikkia yhdistelmiä ja vedetty ruokavaliot välillä tosi minimivaihtoehtoihin. Nyt se syö kaikkea, ja myrkytetään ihoa sitten rasvoilla parin viikon verran pitäen välillä taukoa. Olemme saaneet nukkua muutamia öitä ihan kunnollakin, aina kun iho on parempi.

Kolmas lapsi mulla on edelleen mielessä, vaikka olenkin välillä totaalisen loppu tämän arjen pyörityksen kanssa. Pikkumiehen päiväunet, ruokailu, vaipparalli ja siihen pitää sovittaa isoveljen kerhottelut ja bussiaikataulut. Pyykit pitäisi pestä, talo siivota ja tämä tavarapaljous pitää joten kuten kurissa. Ruokaakin pitäisi ehtiä laittaa ja jostain pitäisi koittaa repiä aikaa rentoutumisellekin... ja silti minä hullu haaveilen kolmannesta lapsesta. Mutta se on nyt haaveissa, toiveissa, keskusteluissa, mutta ei toteutuksessa. Toivottavasti vielä joku päivä.

Ai niin. Osaa sitä maailma yllättää positiivisestikin. Mulla alkoi menkat. Siis mistään en ole takuulla koskaan niin paljon yllättynyt, tätä en odottanut. Oletin, että saan metsästää niitä lääkäriltä, ja voihan tässä käydäkin niin, mutta ovatpahan tulleet ainakin yhden kerran. Liekö sitten edellisen raskauden jälkeen syynä kuitenkin ollut liiallinen laihtuminen, liian pitkä imetys tai joku muu. Sen sanon ainakin, että nyt olen syönyt älyttömän paljon roskaa ja sokeria, joten ehkä jatkan samalla linjalla =).

... allergiapolille meinaan. Tilanne pojan ihon suhteen on pahentunut siinä määrin, että unettomia öitä on liikaa. Poika raapii ja kitisee kaikki yöt ja tunnin välein saan nukuttaa häntä uudestaan vähintään puolen tunnin ajan. Kortisonia joudumme lisäämään iholle ihan liian usein - ja siksi tilanne on nyt tämä, että testattava on. 

Imetyksen lopetin jo reilu kuukausi sitten selvittääkseni, mikä se ruoka-aine olisi, jolle poika on yliherkkä. (ja toisaalta myös helteiden aikana poika ei varsinaan jaksanut keskittyä tissille, joten se vaan jotenkin jäi... kun yösyöminen saatiin loppumaan, niin en ole enää imettänyt lainkaan). 

Verikokeissa taannoin esiin tuli lievänä kananmuna, mutta se ei kuulemma riitä selittämään oireita. EIkä poika toisaalta ole koskaan saanutkaan kananmunaa, paitsi juurikin äidinmaidon kautta. Nyt siis mennään apteekin korvikemaidolla, koska aluksi koitetaan sulkea pois maitoallergia, joka esikoisellani oli.

Vaikka verikokeissa maito näytti negatiivista allergian suhteen, niin kuulemma sillä ei todellisuudessa ole oikeastaan mitään virkaa... itse en jotenkin tähän maitoallergiaan tällä kertaa usko, mutta mennään nyt niin kuten alueemme allergiapoli ehdottaa. Ovatpahan muuten kalliita nuo apteekin litkut!!!

Äitiyslomani lähenee loppuaan parin päivän sisään. Olen nyt ilmoittanut olevani kotona ainakin ensi kevääseen saakka, mutta katsastelen jo nyt avoimia paikkoja sillä silmällä. Katsotaan nyt. Kiire ei ole, onhan poika vielä tosi pieni (vaikkakin varmaan ihan kohta jo kävelee...). Katsotaan nyt.

Onko muuten kellään pikavinkkiä siihen, miten touhukkaan 9-kuukautisen saa pidettyä lentomatkan ajan neljä tuntia about paikallaan sylissä? Minä en ole sitä vielä kotioloissa keksinyt.  En ekan enkä tokan kanssa.

En ole juuri ehtinyt istahtaa koneen ääreen niin pitkäksi aikaa, että olisin voinut kirjoittaa omaan blogiini. On kyllä pitänyt kirjoittaa, mutta aina minut keskeytetään. Nyt kun esikoiseni on myös kaikki päivät kotona osa-aikahoidon sijaan, ovat päiväni täynnä lapsia. Esikoinen on ollut erityisen hankala viimeiset viikot, ja minun hermoni on kyllä totaalisen loppuunkulutetut aina toisinaan. Onneksi niitä saa ladata vähän viikonloppuisin, kun isäkin on kotona.

Vauva on lähtenyt ryömimään jo reilu kuukausi sitten, ja nyt vauhti on jo päätähuimaavan kova, ja silmät tarkkana tässä saa olla. Odottelen, josko hän pian alkaisi konttaamaan ryömimisen sijaan, onko vinkkejä, miten siihen voisi vauvaa erityisesti ohjata ja kannustaa oppimaan...?

Mulla on tässä oma lehmä ojassa... tuleva etelän matka olisi kenties hieman helpompi mikäli sikäli vauva konttaisi, mutta eihän se välttämättä opi sitä lainkaan - joskin hakee aktiivisesti konttaamisliikettä, muttei raukka ymmärrä että jalkoja pitää siirtää vuorotellen. Esikoinen ei kontannut ennen kuin osasi jo kävellä, mutta tämä on selkeästi edes yrittänyt enemmän. Matkaan on kuitenkin aikaa parisen kuukautta, joten jos tuo on sen oppiakseen, niin kaiketi siihen mennessä. Ehkä.

Meillä syödään pääosin nykyisin kiinteitä ja korviketta. Imetys on ollut kovin rankkaa sen jälkeen, kun kesä ja helteet alkoivat, eikä vauva oikein ole jaksanut kiinnostua enää tissistä, vaan saa maidon paljon helpommalla tuttipullosta. Ainoastaan öisin hän enää saa rintamaitoa, ja senkin haluaisin lopettaa niin pian kuin suinkin. Hän syö vielä pari kertaa yössä lähes joka yö, ja joka yö vähintään kerran. Esikoisen yöllä syöttäminen lopetettiin kahdeksan kuukauden iässä, ja samaa tavoittelen tämän kohdalla, mutta olemme molemmat mieheni kanssa olleet huomattavasti laiskempia tämän vauvan kanssa...

Allergia vaivaa edelleen. En tiedä mikä sen aiheuttaa, ja olemme kokeilleet jos jonkinlaista ja minkälaista ja sitä sun tätä on jätetty ruoasta pois. Iho on toisinaan hyvä ja toisinaan huono ja toisinaan sitä korjataan kortisonivoitein. Vatsa onneksi toimii hyvin eikä ole kipeä. Ensi viikolla on pakko ottaa tämä asia puheeksi uudestaan neuvolalääkärillä, ja toivoa lähetettä allergiatesteihin. Ja rukoilla, ettei se nyt olisi se maito, mutta ei myöskään mikään viljatuote. Viljoja emme kylläkään juuri hänelle ole allergiaepäilyn vuoksi edes antaneet, ja jotenkin arveluttaa olisiko se muka se maitokaan, kun kerran allergiaa ei ilmennyt lainkaan, kun hänelle ensimmäisiä kertoja korviketta annettiin.

Kuukautisia ei ole näkynyt. En minä niitä kaipaa ja vielä nyt kun imetän, niin en edes jaksa miettiä koko asiaa kummemmin. Emme vielä tiedä haluammeko kolmannen lapsen vai emme (saati saisimmeko sitä ikinä), mutta ehkäisyä emme siltikään ole toistaiseksi jaksaneet / viitsineet / muistaneet käyttää... eli periaatteessa olisi mahdollista olla raskaanakin (as if). Mutta vaikka emme sitten haluaisikaan sitä kolmatta lasta, joka on vielä tässä vaiheessa erittäin iso ehkä, niin pitää ne kuukautiset joka tapauksessa hankkia sitten, kun imetys loppuu. Ja sitten alkaa varmaan taas se rumba endon ja kaiken muun Scheissen kanssa.

Ai niin, pieni kevennys. Luin, että hammahygienialla on iso merkitys naisen raskaaksitulemiseen. Että jos hoitaa hampaitaan huonosti, raskaaksi tuleminen voi viivästyä jopa parilla kuukaudella. Aatelkaa, PARILLA KUUKAUDELLA. Kauheeta.

Limakalvoni on hieno. Ohut mutta hieno. Munasarjani näyttävät terveiltä. Kohtu ja vatsaontelo ovat siistejä. Fine. Kiitos niistä, olen iloinen, ettei siellä näy mitään endometrioosin merkkejä. Mutta syykin on selvä - imetän edelleen paljon, mikä pitää osaltaan hormonitoiminnan nollassa. Mutta tämä elimien hienous ja siisteys tarkoittaa nyt tällä haavaa sitä, että minut pudotettiin naistenpolin potilaasta takaisin terveyskeskuspalveluiden äärelle.

Eli kun oireet joskus taas ilmenevät, saan jälleen kerran lähtöruudun kautta lähetteellä palautua naistenpolin potilaaksi. Ja kuulemma jos ja kun kuukautisia ei kuulu imetyksen lopetettuani (kuten tapahtui ekan raskauden jälkeen), saan silloinkin hakeutua hankkimaan apua terveyskeskuksesta. Sama koskee sitä, minkä ehkäisyn sitten päätänkin valita, se haetaan niin ikään omalta lääkäriltä.

Imetystä on nyt vähennetty. Lopetin olemasta ehdoton, ja niinpä poikani muun muassa hoidossa ollessaan saikin korviketta pakkasessa olevan äidinmaidon sijaan. Uskalsimme sittenkin kokeilla maitopohjaista korviketta ja hyvin se meni. Maito ei siis näyttäisi olevan allergian aiheuttaja, ja itse ainakin vahvasti epäilen nyt kananmunaa. Kun meillä pääsiäisenä oli kaiken maailman kissanristiäisiä ja kananmunapohjaisia kakkuja tuli nautiskeltua paljon, oli pojan ihokin tosi huonona ja kortisonin tarpeessa. Nyt olin vähän aikaa ilman kananmunaa täysin, ja oireetkin hävisivät - ja palasivat heti imetettyäni sellaista maitoa, jota ennen olin taas syönyt jotain kananmunapohjaista.

Kun nyt olen päässyt korvikkeiden makuun, en osaa enää olla niin ehdoton imetyksen jatkamisen suhteen. Edelleen haluan imettää, jonkun aikaa, mutta ei minua haittaisi, jos lopettaisin sen vaikka parin kuukauden päästä kokonaan. Nyt tuntuu siltä, että en aio imettää vuoden ikään saakka. Jos se maito ei aiheuta allergiaa, ja poika näyttää muutenkin silminnähden tyytyväisemmältä pulloruokinnassa, niin voin pikkuhiljaa vähentää imetystä ja lopettaa sen kun päästään yösyömisistä eroon. Kiinteitäkin menee jo pari purkkia päivässä ja pian pääsemme testaamaan lihaa ja puurojakin.

Kylläpä tämä aika kuluu nopeasti.

Aloitimme sosemaistelut. Kasvu on ollut rintamaidolla edelleen hyvää, ja riittävää (joskin hitaampaa, mutta normaalia silti), mutta päätimme nyt aloittaa soseiden maistelun pikkuhiljaa. Ainakin päärynä, maissi ja persikka tuntuvat pojalle maistuvan, mutta olemme pitäneet annokseen toistaiseksi lmuutamina vauvan lusikallisina.

Vähän jotenkin tuntuu haikealta ja hieman jopa harmittaa, ettei olla menty ihan kokonaan täysin rintamaidolla sinne puoleen vuoteen (joskaan tuskin näitä pieniä annoksia lasketaan edes...). Mies on ollut jo heti neljän kuukauden ikäiselle tuputtamassa kaikkea mitä jo saisi antaa, mutta reiluun viiteen kuukauteen olin ehdoton. Kun sitten ongelmaksi on tullut, ettei poika suostu ottamaan tuttipulloa keneltäkään muulta kuin minulta, ja kun meillä kuitenkin on muutama aikuisten meno tässä tulevina viikkoina (ja lapset menevät hoitoon), päätimme varmistaa, että edes joku ruokamuoto menisi jotenkin päin alas hoidon aikana..

Iho-oireet pojalla ovat kovin kummalliset eivätkä tunnu riippuvan oikein mistään mitä itse syön. Syön melko lailla samalla tavoin koko ajan, mutta pojan iho oireilee toisinaan kovasti ja toisinaan on taas superhyvässä kunnossa. Rasvaan tosi ahkerasti, kahteen kertaan paksulla rasvalla päivittäin ja kerra päivässä vielä ohuella perusvoiteella vaipan vaihdon yhteydessä. Välillä se tehoaa, toisinaan tarvitaan kortisonia ihon parantamiseen. Toivottavasti ei olisi se maito-allergia (tai mikään muukaan pitkäaikaisesti ruokavalioon vaikuttava), kuten oli esikoisella. Ainakin se oireilee ihan eri tavalla, mutta eihän se tietenkään mitään todista.

Ja minun ruoistani ei kannata edes yrittää puhua. Dieettini ei ole pitänyt pätkän vertaa. Alku oli hyvä, mutta sitten tuli kaiken maailman kissanristiäisiä, oman pojan kolmet synttärikemut, pääsiäiset ja parit pyöreiden juhlimiset... pääasia että mahdun tulevana viikonloppuna edes hankkimaani juhlamekkoon ja karistan ne kilot ennen bikinikautta...

Ihanaa kun kevät tekee tuloaan. Se helpottaa (toivottavasti) elämää monelta osin. Etupäässä nyt ajattelen tätä ainaista ulos ja sisään ramppaamista. On niin mahtavaa, kun pian ei tarvitse pukea niin älyttömästi päälle koko ajan ja hetken päästä sitten riisua. Niin itselle kuin lapsillekin (olkoonkin, että yritän epätoivoisesti motivoida sen neljävuotiaan pukeutumaan itse - se osaa kyllä, kun viitsii..)

Se nelivuotias protestoi. Ihan kaikkea. Mikään, siis MIKÄÄN ei mene perille, jakeluun, ei kertakaikkiaan. Vanhempien hermot on todella koetuksella, ja kyllä minä olenkin räjähdysherkkä. Tulee purettua poikaan sitten sitäkin raivoa, joka sille ei välttämättä kuuluisi. Mutta se on niin kamalan hankala. Liekö tuo sitte sitä paljon puhuttua mustasukkaisuutta, vai sitä yhdistettyä uhmaan. Vaikeaa joka tapauksessa.

Eikä me tuon kuopuksen kanssa sittenkään näytetä välttyvän allergioilta. Ajattelin, että ehkä kun tuo esikoinen on minun allergiageenit selkeästi perinyt, niin tämä kuopus sitten ei. Mutta nyt on iho jaloista ihan rikki ja kaikki yöt se hankaa niitä toisiinsa. Aika unettomia öitä on vietetty tässä viime aikoina ja seuraavaksi neuvolassa on varmaan pakko ottaa puheeksi ja tunnustaa, että se ihon kuivuus onkin nyt sitten varmaan ihan jotain ruoka-aineallergiaa. Eli mitä todennäköisimmin tämä äiti saa taas kokeilla maidotonta, kananmunatonta, viljatonta jne. ruokavaliota. Ja edelleen on tarkoitus jatkaa täysimetyksellä, joten ei kai tässä muukaan auta.

Reilun kuukauden päästä tulee sitten se puoli vuotta mittariin, ja saa / pitää alkaa antaa jotain muutakin ravintoa kuin äidinmaitoa (jonka antamista aion kuitenkin kiinteiden ohessa jatkaa. En halua siirtyä korvikkeisiin, ja epäilen jotenkin että maidollehan tämäkin varmaan on allerginen, joten sitten imetys varmaan jatkuu vähintään sinne vuoden ikään...

Huaah. Antoisaa, mutta RANKKAA arkea.

Joo. Poika täytti kolme kuukautta. Ja imetyksellä mennään. Sekös oli kummallista neuvolan mielestä. Ja vielä kummallisempaa neuvolan mielestä se, että en halua enkä aio aloittaa kiinteitä vielä kuukauden päästä. Kun niin harvat kuulemma nykyisin täysimettää puolivuotiaaksi. Jaa. Mutta enkö minä silti saisi?

Ja eikö se ole suosituskin. Mitä ihmettä on tapahtunut, kun olen kertakaikkiaan ymmärtänyt, että pitkä imetys on kaikkien kannalta suotuisaa. Ja kun pojan kasvu menee tarkalleen keskikäyrällä, niin ei ole mitään tarpeitakaan aloittaa niitä kiinteitä vielä. Mutta kun se on vaan niin kovin outoa imettää niin pitkään ja pelkästään, että ei kai sitten saisi poiketa massasta. Vaan minä aion silti.

Kaksi kiloa lähtenyt. Osa farkuista menee jo jalkaan. Mahtavaa. Ja oikeastaan ainoa oikea muutos, mitä olen tehnyt on, että en juo enää aamuisin mehua (enkä siis muulloinkaan) ja leivän sekä perunan olen poistanut totaalisesti. Herkkuja on silloin tällöin mennyt, etenkin Runebergin tortut ovat erityinen paheeni. Voisin syödä pelkästään niitä koko päivän =).