Katselin sunnuntaisen X-Factorin (joka on muuten ihan törkeän huono ohjelma mielestäni!). Ja jopa tämä ohjelma sai minut palaamaan mielessäni alituisesti pyörivään asiaan.

Katselin niiden ihmisten riemua, jotka ilouutisen saaneena juoksivat ulos esiintymishuoneesta hihkuen, että "pääsin pääsin pääsin". Ja siellä odottajien joukossa muut hehkuttivat vieno hymy kasvoillaan, että "onneksi olkoon, ihanaa". Samaistuin siihen joukkoon, joka siellä odotti omaa vuoroaan. Siinä onnitellaan muita muiden onnesta, samalla erittäin epätietoisena siitä, miten itselle käy. Sitä yrittää olla iloinen toisten puolesta, mutta kasvoilta paistaa oma epävarmuus, tietoisuus siitä, että vain osa tulee huoneesta ulos positiivisten tulosten saattelemana.

Miksi minun mieleni saa pahoittaa, mutta miksi minä en vastavuoroisesti pahoita toisen mieltä?

Työkaverini pistäytyi esittelemässä vauvamahaansa. Sitä toista raskauttaan. Sitä, josta ikäeroksi lapsille tulee vähän alle kolme vuotta. Sitä, joka on huomattavasti pienempi ikäero, kuin mitä minun olisi lapsilleni tässä vaiheessa mahdollista saada. Olin kertonut työkaverilleni, että tilanne on vähän hankala minulle, joten välttelen luultavasti tilannetta enkä osallistu mahdollisiin keskusteluihin sen kummemmin. Tämä tuli ymmärretyksi.

Mutta. Toinen työkaverini onnistui silti pilaamaan hetken. Hänen mielestään on kuulemma erinomainen ikäero. Että on hyvä tehdä lapset tuollaisella välillä. Että pienempi ikäero olisi liian vähän, ja isompi taas liikaa.

Minun teki mieli sanoa siihen jotain. Melkein sanoinkin. Mutta turhaahan se olisi ollut. En voinut sanoa, koska tällöin olisin pahoittanut toisen työkaverini mielen tarkoituksellisesti. Tahattomasti mielen pahoittaminen on kuitenkin sallittua. Sitä tapahtuu kohdallani päivittäin. Tahallisesti se olisi ollut törkeää. Enkä minä ole niin tahditon.

Siirsin viisi seuraamaani blogilinkkiä laatikosta A laatikkoon B. A oli lapsettomuutta, ja B sitä odotusta. Viisi on ihan hiton monta. Miksen minä saisi olla yksi niistä viidestä, tai edes se kuudes?

Kipu. Se on taas aika julmetun kova. Mutta v ähän erilainen. Aiemmin kuukautiskipuni on ollut pääosin siitä kohdun kouristelusta johtuvaa. Selkeästi sinne paikannettavaa. Nyt kipuilu on tavallaan lievempää, koska tuo kohtukipu loistaa poissaolollaan eikä hallitse kroppaani koko ajan. Sen sijaan huomioni kiinnittyy nyt suoliston alueen kipuiluun.

Edellisen kierron viimeisenä päivänä alkoivat kivuliaat koko päivän kestäneet ilmavaivat, ja tämän kierron ekasta päivästä lähtien suoli on tyhjentynyt järjettömän monta kertaa päivässä tosi kivuliaasti, vaikka "tavara" onkin ollut ihan löysää. Kipu on sanoinkuvaamaton silloin kun se on päällä. Monen päivän kivulias ripuli.

Niin. Tiedän, että tämä on endosta johtuvaa. NIin toivoin, ettei tämäkin sonta (kirjaimellisesti) tulisi riesakseni, mutta tietenkin se tuli. Kuinkas muuten. Jos en olisi kipeän lapseni takia poissa töistä, olisin töistä poissa oman kipeyteni vuoksi. Ja kuukautiskivuthan eivät saa rajoittaa elämää, tai muutoin on jotain vialla.

Minäkin olen joskus vuosia sitten joutunut hakemaan jälkiehkäisypillerit. Se tavallinen tarina, homma meni vähän hätiköiden, vähän kännissä, vähän puihin ja jotenkin siinä vaan sattui niin, että ehkäisystä kyllä huolehdittiin, mutta huomattiin jälkikäteen, että se saattaa pettää.

Niinpä minä sitten seuraavana aamuna lähdin hakemaan itselleni lääkäristä reseptiä "katumus"pillereihin. Siihen aikaan piti siis vielä käydä varta vasten lääkärin vastaanotolla, nythän tilanne on muuttunut. Miten noloa! Lääkäri tivasi minulta kaiken maailman kysymykset, ja halusi tietää kuinka säännöllistä seksielämäni on jne. Yritti tuputtaa minulle e-pillereitä, ja miten noloa olikaan tunnustaa, että en ole parisuhteessa. Ett'ä kysymyksessä oli tapaus enemmän tyyliin satunnainen juttu, kuin seurustelu. Niin, tietenkin hän sillä perusteella suositteli minulle myös sukupuolitautitestejä. Ehkä yksi kamalimmista tilanteista, jossa olen koskaan ollut.

Ja luultavasti, tai ainakin hyvin todennäköisesti, tein tuon kaiken ihan turhaan. Siihen aikaan olin siinä uskossa, että raskaaksi voi tulla ihan mihin aikaan vain kierrosta. Yläasteaikaisen seksivalistuksen perua siis. Joskin kiertoni oli tuolloin säännöllinen, mutta rehellisyyden nimissä pitää sanoa, että mulla ei ole mitään käsitystä tai muistikuvaa mikä kierron vaihe tuolloin oli menossa.

Otin siis pillerit, pelkäsin sivuvaikutuksia, joita tuoteselosteen mukaan todennäköisesti tulee. Ei tullut. Sitten aloin pelätä sitä, että kuukautiset eivät ala. Että olen raskaana. Kuukautiset alkoivat. Sitten kuitenkin jotenkin pelkäsin, että olen raskaana, ja koska tuoteselosteessa luki, että joka tapauksessa pitää labrassa ottaa raskaustesti, hankin itselleni lähetteen siihen. Terveyskeskuksissa ihmettelivät, ja sanoivat, että ei se yleensä ole käytäntö, mutta joka tapauksessa sain mennä labraan. En tiedä mitä tuoteselosteet nykyisin sanovat, mutta silloin niissä tosiaan suositeltiin tekemään testi vielä labrassa.

Ja sitten taas piinattiin muutamia päiviä ennen kuin sain soittaa tuloksen. Vastaus oli negatiivinen. Alkuun ymmärsin, että se tarkoittaa sitä, että olen raskaana. Siis jotenkin järkeilin sen niin, että negatiivinen tarkoittaa raskautta, koska se olisi minulle ollut negatiivinen asia. Onneksi tajusin kuitenkin pian, että asia ei ollut näin.

Näin vuosia vuosia jälkeenpäin olen monesti miettinyt miten naivi sitä voikaan olla. Ja miten törkeästi meitä pelotellaan koulussa, suorastaan viilataan linssiin. Toisaalta kolikolla on kääntöpuolikin, jos ei viilattaisi linssiin, niin ehkä vahinkoraskauksia olisi vielä nykyistä enemmän. Mutta toisaalta niitä on tuosta linssiinviilaamisesta huolimatta.

No, minä sain tuosta opetuksen, enkä ole koskaan sen jälkeen tarvinnut jälkiehkäisyä. Ja jos nyt jostain syystä olisin vastaavassa tilanteessa nykyisen tautihistoriani tietäen, en tiedä hakisinko pillerit. Jos ajattelen siltä kantilta, että olisinko halunnut sen silloisen "kumppanini" kanssa lapsen, niin ehkä hakisin pillerit joka tapauksessa. Koska Myrphyn laki olisi, että juuri silloin tulisin ihan varmasti raskaaksi, vaikka muuten en onnistu kuukausitolkulla tahkoamallakaan.

Tammikuun viimeinen päivä on samalla uuden kierron alkamispäivä. Jos tästä hakee jotain positiivista, niin kierto oli vain 36 päivää. Jo miltei normaalikierron rajoissa, siis! Luksusta. Mutta se ei ihan vielä riitä. Ovulaatiota ei sitten liene tapahtunut, tai jos joku niistä paristakymmenestä vahvasta viivasta nyt ikinä tarkoitti oikeeta ovulaatiota, niin auttamatta luteaalivaihe jäi aivan liian lyhyeksi. Tiputtelu alkoi jo ennen sitä kaikkein vahvinta viivaa ja menkatkin vain 7 päivää sen jälkeen. Mutta otetaan tämä puolivoittona. Menkat sentään tuli.

Jos katsotaan sitä, kuinka monesta yrityskierrosta olen onnistunut tulemaan raskaaksi, ei tilastot näytä lainkaan hullummilta. Yrityksen alkamisen jälkeen kesällä 2008 kiertoja on kertynyt seuraavasti:

3 kiertoa vuonna 2008. Ei alkaneita raskauksia

5 kiertoa vuonna 2009. Kaksi alkanutta raskautta, jotka menivät kuitenkin kesken.

Kahdeksasta kierrosta siis jopa kahdessa tulin raskaaksi. Eli raskautumisprosentti 25 %. Ei kuulosta pahalta. Sehän olisi normaali ihmisen normaalikierroissa korkeintaan kolmen kuukauden yritys. Totuus on kuitenkin toinen. Miten ihmeessä saan lääkärit näkemään koko kokonaisuuden. Tässä palapelissä on liikaa paloja.

Lääkäriin on kolme viikkoa. Olen alkanut haalia kokoon mittavaa todistusaineistoa kaikesta siitä, mikä minussa mättää. Etupäässä nyt mielessä tämä ovulaatiotestien jatkuva vahvaviivaisuus:

Siinä otanta reilun kymmenen viime päivän osalta. Onkohan oikeesti ketään kohtalotovereita.. Blogiini kommentoinut anonyymikin varmaan näillä ymmärtää, miksi en laita rahojani digitestaamiseen. Muuten, tuo ylin on tältä aamulta. Tämä kuva lähtee mukaan lääkäriin.

Onnittelut vielä Kätsylle!

Kuva on kyllä surkea, mutta mielestäni tämä kyllä nyt on positiivinen testitulos. Vahvoja viivoja on ollut testitikuissa nyt reilun viikon. Ja tämä tänään. Ei mulla kyllä kaikki ole kunnossa (joskin siksihän tämä blogi perustettiinkin..). Mutta toivotaan, että tämä nyt on se ihan oikea ovulaatio. Niistä jo alkaneista tuhruvuodoista huolimatta. Huaah.

Projektipäivitystä luvassa alkuviikosta.